30.11.2021

November 2021

Sinne meni marraskuu. Tässä kuussa mm. leivoin pipareita pariin kertaan ja neuloin niskan jumiin. Kotoilua kuului marraskuuhun paljon, en tainnut edes käydä Forssaa kauempana. Talvikin taisi tulla jäädäkseen, joten nyt varmaan pitäisi aloittaa jouluun valmistautuminen ihan kunnolla.
1. Jouluhössötykset marraskuun alussa on ok niin kauan, kun ne voi syödä. 🍪
2. Pyhäinpäivänä kynttilöitä hautausmaalla. 🪦
1. Ulkona on hämärää kellonajasta riippumatta. Tämäkin kuva on otettu kello 11.30. 🌑
2. Alkukuusta oli villasukat ja kynttilät kovassa käytössä, koska lämpöpatteri ei toiminut ja huoltomiehellä meni melkein kaksi viikkoa tulla tekemään viiden minuutin homma. 🕯️
1. Vuoden harmain päivä. 🌫️
2. Meillä oli töissä koko konserninlaajuinen hyvinvointiviikko. Meidän toimistolla vietettiin sitä tilaamalla pizzat lounaaksi. 🍕
1. Talvivaatteet on hyvin pitkälti kaivettu kaapista esiin. Täytynee varmaan ottaa ne kaikista paksuimmatkin vaatteet käyttöön, sen verran kylmä on tällä viikolla ollut. 🥶
2. Tästä kuvasta ei ole edes kahta viikkoa aikaa, ja silti lumeton maa näyttää ihan oudolta. 🍂
1. Kaupungin jouluvalot on sytytetty ja on lunta maassa, niin se on virallisesti talvi. 🎄
2. Pari juttua, jotka oon saanut aikaiseksi tämän kuun aikana. 🧤
1. Firman pikkujouluihin lähdössä. 🥂
2. Tämä on ainoa kuva, joka mulla on kyseisistä bileistä. ✔️
1. Tässä kuussa on ollut noin miljoona koulutusta, infoa tai palaveria, joten tämä näkymä on tullut tutuksi. 🧶
2. Aurinkoiset pakkaspäivät on ihan jees. ❄️

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti