16.6.2019

London 6.-9.6.2019


Viime viikolla käytiin Lontoossa melkein koko perheen voimin, vain toinen veljistä jäi kotiin hoitamaan koiraa. Mulle tää oli toinen kerta kyseisessä kaupungissa, porukan muille ensimmäinen. Tosin mun edellinen kerta kesti noin 24h, joten paljon oli vielä näkemättä. Teki kyllä ihan hyvää vaihtaa maisemaa hetkeksi pitkän kevään jälkeen.

Meidän hotelli oli Bloomsburyn alueella. Alettiin vasta Helsinki-Vantaalla tutkia, että miten päästää lentokentältä hotellille. Oltiin ihan varauduttu siihen, että ensin pitää mennä junalla johonkin asemalle ja siitä bussilla ja/tai metrolla vielä, mutta Heathrow:lta menikin metro suoraan n. 200m päähän meidän hotellista. Siinä onkin hyvä vinkki Lontooseen matkustaville, että kannattaa ottaa hotelli tummansinisen metrolinjan varrelta, jos siis lentää Finnairilla tai muulla, joka menee Heathrow:n kentälle. Otettiin kaikille Oyster-cardit, niin kustannuksetkaan ei noussut korkealle.

Toisin kuin Kööpenhaminan reissulla, tällä kertaa muistin jopa ottaa järkkärin mukaan. En kyllä jaksanut sitä kuitenkaan koko aikaa kantaa mukana, koska puhelimen kamerat on nykyään niin hyviä, että niillä pärjää kaupungissa hyvin. Ehkä tietyissä tilanteissa puhelimella saa jopa järkkäriä parempia kuvia, kun valotus säätäytyy automaattisesti, eikä esim. taivas ylivalotu niin helposti. Järjestelmäkamera on sitten parempi lähi- ja muotokuvissa, kun syväterävyydellä on merkitystä, mutta kadut ja nähtävyydet saa kuvattua puhelimellakin. Näistä kuvista vaakakuvat on otettu järkkärillä, ja pystykuvat puhelimella, huomaako eron?

Mutta nyt itse asiaan, eli siihen, että mitä kaikkea sitä tuli Lontoossa tehtyä ja nähtyä tällä kertaa.


Ensimmäisenä iltana ei lähdetty kovin kauas hotellista, vaan tutustuttiin lähinurkkiin. Pyörittiin mm. Russell Square -puistossa, josta ei kyllä yhtään kuvaa päätynyt tähän postaukseen.


Perjantaina aamusta lähdettiin katsomaan kliseisimpiä nähtävyyksiä, mm. London Eye ja Buckinghamin palatsi. Kameraa en jaksanut raahata mukana, kaikki nuo nähtävyydet tuli kuvattua jo edellisellä Lontoo-reissulla. Kaiken lisäksi keli oli kehno ja Big Benkin oli remontissa, niin ei kovin kummoisia kuvia olisi edes saanut. 

Näiden nähtävyyksien jälkeen käytiin hotellilla huilimassa, ja iltapäivällä lähdettiin Oxford Streetille shoppailemaan. Pelkästään Primarkissa tuli vietettyä varmaan tunnin verran aikaa. Sääkin selkeni ja auringossa kävellessä tuli jopa kuuma mustilla farkuilla. Ostokset esittelen seuraavassa postauksessa.


Lauantaiaamupäivällä otettiin metro kohti Notting Hilliä, antiikkimarkkinoita ja värikkäitä taloja. Olin kuvitellut, että värikkäitä taloja olisi vain Portobello Roadilla, mutta niitä ilmestyikin lisää joka nurkan takaa.


Jottei kaikki olisi liian nättiä, pitihän sitten yksi kulahtanut kottero olla parkkeerattu nii, että se osui varmasti johonkin kuvaan. Denbigh Terracella oli muutama muukin ottamassa kuvia, ja varsinkin pinkkien talojen eteen oli oikein jonoa. Yhden (harmaan) talon asukas tulikin räyhäämään, että tämä on yksityinen kiinteisö. Ite olen kyllä sitä mieltä, että jos haluaa asua turistinähtävyydessä, niin ne turistit ja kuvat on sitten siedettävä. Ei se kuningatarkaan tullut häätämään turisteja pois palatsin edustalta.


Notting Hillin jälkeen poikettiin vielä Kensingtonin palatsilla kahvilla, ja siitä sitten Hyde Parkin kautta takaisin hotellille.


Illalla lähdettiin vielä Covent Gardenin alueelle kiertelemään. Siinä kun käveltiin bussipysäkiltä kohteeseen, tuli vastaan vähintään satoja alastomia pyöräilijöitä, että sellainen lauantai-ilta siis. Jälkeenpäin googlasin, että kyseessä oli vuosittainen, kehopositiivinen, autoilua vastustava tapahtuma.


Sunnuntaina aamusta hypättiin doubledeckeriin ja mentiin katsastamaan Tower Bridge. Usein kuuluisat nähtävyydet näyttää kuvissa todella suurilta, mutta sitten kun ne oikeasti näkee, ei ne olekaan niin isoja. Tower Bridgen kohdalla tilanne oli kuitenkin täysin päin vastainen, ja silta oli kyllä valtavan suuri. Käveltiin joen toiselle puolelle siltaa pitkin, ja sitten suunnattiinkin hotellin kautta kohti lentokenttää ja kotia.

Neljä päivää oli sopiva pituus reissulle, siinä ehti näkemään ja tekemään vaikka mitä, eikä aika ehtinyt käymään pitkäksi tai voimat loppumaan ihan totaalisesti. Kotiin viemisiksi onnistuin nappaamaan flunssan jostain, mutta muuten oli kyllä kaikin puolin ihan mukava reissu. Lontoo on kiva kaupunki, voisin kyllä käydä siellä vielä vaika kolmannenkin kerran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti