8.1.2020

Intentions And A Shopping List For 2020

Uusi vuosi, uudet kujeet, eikös se niin mene se sanonta? Tänäkään vuonna en aio tehdä yhtäkään uudenvuodenlupausta, alkaa vegaaniksi tai hankkia salikorttia, mutta pieniä muutoksia on kiva suunnitella. Tähän postaukseen listasin muutamia aikomuksia tälle vuodelle. Asioita, joita olen ajatellut tehdä tai mahdollisia muutoksia toimintatapoihin. Nämä kaikki aikomukset olen keksinyt melko rennolla otteella, ilman mitään paineita. Jos vuoden lopussa palaan tähän postaukseen, ja mikään näistä ei ole toteutunut, niin en ole pettynyt itseeni. Postauksen lopusta löytyy myös pientä ostoslistaa tälle vuodelle.


✨ Tänä vuonna aion yrittää käyttää enemmän koruja. Omistan kyllä koruja vaikka kuinka paljon, mutta silti ikinä ei tule käytettyä mitään muita, kuin korvakoruja. Ja nekin on lähestulkoon aina joko hopeiset tai kullatut pienet pallot. Ennen tämän suunnitelman toteuttamista täytyy kyllä suorittaa puhdistusoperaatio, sillä hopeiset korut ovat päässeet tummumaan, kun niitä ei ole käytetty.

✨ Jossain vaiheessa vuotta haluan leikkauttaa mun hiukset lyhyeksi. Ei nyt mitään ihan lyhyttä, mutta polkka voisi olla kiva pituus. 2017 vaalensin mun hiuksia, ja niistä tuhoista kärsin vieläkin. Latvat on kuivia ja haaroittuneita. Tarkoituksena olisi leikkauttaa sen verran lyhyeksi, että kaikki se valennettu osuus lähtee. Kaikki muu mun hiuksista onkin sitten ihan mun omaa luonnollista hiusväriä. Mun hiukset on värjätty viimeisen kahden vuoden aikana kerran, ja silloinkin vain kevytvärillä, joka on jo haalistunut pois. Siitä onkin jo hetki, kun mulla on ollut hiukset täysin omaa väriä, olisikohan ollut yläasteella viimeksi... Haluaisin myös lahjoittaa poisleikattavat pituudet hyväntekeväisyyteen, mutta täytyy vielä varmistaa kampaajalta, että onko se mahdollista, vai ovatko latvat liian kuivat ja kärsineet.

✨ Viime vuonna kameraa tuli käytettyä todella vähän. Tänä vuonna haluaisin päästä takaisin valokuvaamisen makuun. Puhelimella tulee kuvia otettua lähes päivittäin, mutta järjestelmäkameraan tulee tartuttua liian harvoin. Puhelin nyt vain on niin paljon helpompi arkisissa tilanteissa, ja usein toimiikin ihan hyvin. Siitä syystä tuleekin aina unohdettua, kuinka paljon enemmän mahdollisuuksia on, kun kuvaa järjestelmäkameralla. Asetukset pystyy säätämään mielensä mukaan tilaanteeseen sopiviksi. Järkkärin kanssa mahdollisuus olla luova, on suurempi kuin puhelimen kanssa. Jos tämä aikomus toteutuu, niin ehkäpä tämä blogikin saa vähän enemmän uutta sisältöä.

✨ Viimeisenä aikomuksena aion monipuolistaa musiikin kuuntelua. Joskus muutama vuosi sitten kuuntelin Spotifysta viikoittain New Music Friday -soittolistaa, ja lisäsin sieltä uusia löytöjä omille soittolistoilleni. Parina viime vuotena olen kuitenkin lähestulkoon kuunnellut vain kaikkia vanhoja soittolistoja, enkä ole tutustunut mihinkään uuteen. New Music Friday -soittolistalla on nykyisin niin paljon sellaista räp-kuraa, että sitä ei tee mieli kuunnella, kun joka toisen kappaleen joutuu skippaamaan välittömästi. Olen aika varma, että vuoden lopussa, kun Spotify luo mulle soittolistan vuoden 2020 suosikkikappaleista, sieltä löytyy Green Dayn Wake Me Up When Septermber Ends, Avril Lavignen Complicated ja All Time Lown Remembering Sunday, ihan niin kuin joka vuosi tähänkin asti. Mutta olisi ihan kiva, jos siltä listalta löytyisi jotain uuttakin välillä.


Tein samanlaisen ostoslistan myös viime vuodelle, ja ajattelin, että voisin tehdä saman myös tälle vuodelle. Viimevuotisen listan kanssa onnistuin aika hyvin, ja suurimman osan listan tuotteista sainkin ostettua. Kokonaan puuttumaan jäi ainostaan aurinkolasit ja ballerinat. Vyön tilasin, mutta jouduin palauttamaan sen, koska se oli liian pitkä. Enkä sitten tilannut lyhyempää tilalle, koska ei sille olisi kuitenkaan paljoa käyttöä tullut. Ballerinojen suhteen olen jo luovuttanut, mutta vähän toivon, että käy kliseisesti ja ne löytyvät heti, kun lakkaa etsimästä. Aurinkolasit löytyy tämänkin vuoden ostoslistalta. Yllä kuva tämän vuoden ostoslistasta ja alla tarkempi selostus ostoslistan sisällöstä.

🛍️ Ensimmäisenä lisäsin ostoslistalle Monkin sinisen midihameen. Ekan kerran kun näin tästä kuvan Instagramissa, päätin, että seuraava hame, jonka ostan, on tämä. Kaipa se oli tässä se väri, johon ihastuin. Tuollainen kirkkaansininen on mun lemppariväri vaatteissa, mikäli mustaa ei lasketa. Mähän en edes ole mikään hameihminen, omistan niitä ehkä kaksi. Tämäkään hame ei ole todellakaan mikään, mikä olisi ihan pakko ostaa, mutta olisi ihan kiva.

🛍️ Sellainen asia, mikä taas on aivan pakko ostaa, on uudet valkoiset Converse All Star Hi -tennarit. Mun edellinen pari pysyy joistain kohdista kasassa ilmastointiteipin ja pikaliiman voimin, joten uudelle parille on tarvetta. Onhan niillä jo ikääkin, helmikuussa tulee kuluneeksi kymmenen vuotta ostohetkestä. Käveltyjä kilometrejä on takana paljon, ja ulkomaanreissujakin useampia. Ei varmaan tarvitse enempää perustella, miksi uusi pari löytyy tältä ostoslistalta?

🛍️ Mun vaatekaapissa olisi tilaa mekolle, joka sopii joka tilanteeseen. Mun kaikki mekot ovat joko rentoja trikoisia, tai sitten juhlamekkoja, mitään ei ole siltä väliltä. Joku, joka sopii niin töihin kun vapaa-ajan menoihinkin. Kuvan paitamekko on vain joku, jonka kuvan nappasin Zalandon sivulta, mitään tiettyä mulla ei ole mielessä. Ei väriä, eikä mallia, mutta hihat siinä voisi olla.

🛍️ Kuvan vasemmasta alakulmasta löytyy kuva kengistä, jotka ei ehkä ole ne kaikista tyylikkäimmät, mutta ne on käytännölliset. Aina silloin tällöin tulee käytyä metsässä kävelemässä, eikä mulla ole mitään hyviä kenkiä siihen tarkoitukseen. Kesäisin jalassa on Crocs-ballerinat ja talvella Hai-saappaat, ja ne ei oikein toimi. Jotkut käytännölliset kengät olis siis tarpeen.

🛍️ Viime vuonna tuli uusittua pikkulaukku, joten tänä vuonna olisi sitten isomman laukun vuoro. Mun kriteerit laukulle on musta väri, materiaalin pitäisi olla nahkaa, sulkumekanismina vetoketju ja sinne pitäisi mahtua 15,6" läppäri. Aina joskus tarpeen vaatiessa tulee tehtyä etätöitä, niin olisi kiva, jos työkoneen saisi mahtumaan samaan laukkuun muiden tavaroiden kanssa. Kyllähän talon puolesta saa lainata erillistä läppärilaukkua, mutta ne on aika rumia ja kömpelöitä. Ja onhan niitä muitakin tilanteita, joissa tilavasta laukusta on hyötyä. Mitään tiettyä merkkiä tai mallia mulla ei ole mielessä, mutta joku Ted Baker / Kate Spade / Furla tai jotain sitä hintaluokkaa oleva voisi olla hyvä.

🛍️ Ja viimeisenä vielä ne samat aurinkolasit, jotka oli viimevuotisellakin ostoslistalla. Edellisistä aurinkolaseista lähti linssi irti viime kesäkuussa, ja roskiinhan ne lasit sitten päätyivät. On mulla kyllä vielä yhdet ehjät lasit, mutta nekin on aika kuluneet, eikä ne edes istu hyvin. Hätätapauksessa pärjään niilläkin, mutta uudet olis paremmat.

Ja toki varmaan pitää ostaa ainakin kolmet Gina Trocotin mustat Molly -farkut, mutta ne nyt on selainen itsestäänselvyys, jota ei tarvitse erikseen listata. Siinä oli siis vuoden 2020 aikomukset ja ostoslista. Voisin vuoden lopussa palata tähän postaukseen, ja katsoa, että miten meni. Jos saan näistä edes puolet toteutettua, niin se on jo hyvä saavutus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti