3.10.2019

Starting A New Project


Aloitin uuden projektin. Aikaisemman kokemuksen perusteella on lähes varmaa, että tämä projekti ei valmistu koskaan. Mutta yrittänyttä ei laiteta. 

Ajattelin aloittaa neulomisen, koska kaipasin pimeisiin iltoihin jotain tekemistä, joka ei vaadi ruudun tuijottamista. Toki alkuun ja varmaan myöhemminkin hankalan paikan sattuessa täytyy turvautua YouTuben ohjevideoihin. Työksi valitsin tämän neuleen, koska vaikeusasteeksi on mainittu helppo, ja neule saattaisi olla sellainen, mille olisi oikeasti käyttöä, mikäli se joskus valmistuu. Ohjeen mukaan neljä kerää olisi riittänyt, mutta ostin varmuuden vuoksi viisi. Mallikuvassa ainakin neule on kovin lyhyen näköinen, joten ajattelin neuloa muutaman kerroksen enemmän, kuin ohjeessa on. Puikotkin otin kokoa paksummat, koska tiedän, että käsialani on melko tiukkaa. Ja ei lankojen värikään taida ihan vastata ohjetta...

Mun ainoa tavoite tän neuleen suhteen on saada se edes joskus valmiiksi. Kotoa löytyy yksi keskeneräinen kaulaliinan kaltainen tekele, jonka aloitin joskus ala-asteikäisenä. Lisäksi löytyy yksi puolikas villasukka, jonka tein ehkä joskus lukioaikoina. Oikeasti siis ainoat neuletyöt, jotka olen sanut valmiiksi, on tehty koulussa. Viimeisimpänä varmaankin yläasteella tehdyt lapaset, joista tuli valtavan kokoiset, koska unohdin jotkut kavennukset välistä. Nyt kun näitä aikaisempia muistelee, niin alkaa miettiä, että olikohan tämän projektin aloittaminen iso virhe. Ensimmäinen vastoinkäyminen tuli jo, kun yritin tulostaa ohjetta paperille. En ole käyttänyt mun tulostinta sen jälkeen, kun vaihdoin reititintä, joten tulostin ei yhdistynytkään tietokoneeseen automaattisesti. Reilun tunnin yritin ongelmaa korjata, ennen kuin luovutin. Luetaan sitten ohjeet sähköisesti.

Alussa saattaa toki olla vaikeuksia totutella puikkoihin, ja muistaa mitä silmukkaa piti milloinkin tehdä. Mutta eiköhän se siitä, kun vauhtiin pääsee. Ainakin vielä toistaiseksi löytyy motivaatiota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti